Voisin kokeilla vaikka neljättä joku kaunis päivä kun on aikaa..(:
maanantai 29. elokuuta 2011
Pitkästä aikaa Jakey!
Anteeksi näin heti alkuun siitä etten ole kirjoittanut pitkään aikaan. On vaan tapahtunut niin paljon kaikkea. Mun pitäisi olla koulussa, mutta kävin fysioterapiassa (hyh) ja bussi lähtee yli tunnin päästä. Mulla on kaikki hyvin, Jakey, ainakin nyt. Koulussa en ole enää yksin, vaan Ronjan kanssa. Ainiin, ja Karen, totta kai. Kare... Kare on ihana. Mä haluaisin seurustella, mutta se on vähän muiden perään aina kun se seurustelee.. Joten parempi olla näin.
Eilen olin ulkona Ronjan, Miran, Veeran, Riian, Kristiinan, Juhon ja Jutan kanssa. En taida olla kertonut Jutasta ja Juhosta, enhän? Ne ovat sisarukset, suunnilleen mun ikäluokkaa. Muuttavat kohta pois, eivät täällä kauaa viihtyneet. En viihtyisi minäkään, mutta pakko jaksaa. Olisin mielummin siellä sun luona, Jakey, mutta en halua taas vajota sinne sun luokse, joten ei puhuta siitä sen enempää. Eilen oli kyllä kaikin puolin oikein hyvä päivä. Hyvä tietää, että mun seura kelpaa, etten oo takiainen. Sitä mä nimittäin pelkään enemmän kuin mitään, jopa enemmän kuin susia. Poltan yhä ihan liikaa tupakkaa.
Nämä kuvat on Ronjan ottamia, se on tosi hyvä kuvaamaan!
Heh, vähän huvittaa tuo viimeisen kuvan ilme, mutta tilanne oli päällä kun peili kaatui..:D

sunnuntai 14. elokuuta 2011
Huomenta Jakey-boy!
Mitä kuuluu? Minulle melko hyvää! Koulut alkoivat, samalla alkoi sosiaalinen elämä. Juuri niin kuin toivoinkin käyvän. En uponnut yksinäisyyteen, eikä minua syrjitty. Tapasin erään pojan, Jakey. Poika vaikutti aluksi ihanalta, mutta nyt epäilen että hän on vain epätoivoinen. Eräs toinen poika osoittaa selvää kiinnostusta, ja aina kun näen hänet, vatsassa tuntuu olevan tuhansia perhosia. En pelkää tällä hetkellä vajoavani masennukseen ja siten myös sinun luoksesi, ja toivon että tilanne pysyy samana.
En polttanut eilen yhden yhtä tupakkaa!:)
Rakkaudella Lotta.
En polttanut eilen yhden yhtä tupakkaa!:)
Rakkaudella Lotta.
perjantai 5. elokuuta 2011
Damn!
Olin tänään kattomassa sen Super 8:n tennispalatsissa (hyvä leffa muuten). Eteen istui yksin (kuten minäkin, forever alone) komea mies siisteissä lyhyissä hiuksissa, capreissa, nahkaisissa Lacosten "mannekengissä" ja hyvin pukevassa Ed Hardy-paidassa. Mies vilkaisi minua ennen kuin istui. Kun leffa loppui lähdin kävelemään miehen perässä salista, ja tämä piti mulle kaikkia kolmia ovia auki.
Jäin istumaan kivetykselle laittamaan puhelimen päälle ja vilkuilin miestä huomaamattomasti Ray-Ban-aurinkolasieni takaa. Lähdin kävelemään Kamppiin ja mies tuli perässä, pari metriä jäljessä. Miekkonen kääntyi liukuovien jälkeen eri suuntaan kuin minä, ja harmistuneena jäin seisoskelemaan vähän matkan päähän. Huomasin miehen tekevän samoin. Katselin miestä hymynpoikanen kasvoilla ja huomasin tämän vilkuilevan minua.
Lähdin Benettonille, ja vähän ajan päästä huomasin miehen räpläävän puhelintaan oven ulkopuolella. Olin muka-katsomassa alerekkiä jonka olin kolunnut jo miljoona kertaa, ja siirryin vähän kauemmas seuraavalle rekille miehen ollessa oven ulkopuolella.
Yhtäkkiä takaa kuului "Hei." Käännyin ja hymyilin miehelle. "Moi."
"Oliko hyvä leffa?"
"Ihan joo.. Susta?"
"Ihan OK... Sä hymyilit ja katoit hassusti:)"
hymyilin ja sanoin: "Ei vaan SÄ hymyilit ja katoit hassusti."
"No eehkä... Minkä ikänen sä oot?"
"TÄMÄ KOHTA ON SENSUROITU, KUITENKIN ALAIKÄINEN"
"Ai hitsi.. mä oon ihan liian vanha sulle"
"Ai, no kuinka vanha sä sit oot?"
"34"
"Ai...."
"No mä meen.. Moikka"
"Moikka..."
ILMEENI:

+
maanantai 1. elokuuta 2011
Hei Jakey.
Mitä kuuluu? Minulle... Ihan hyvää, kai. Tahtoisin vain pois yksinäisyydestä, sinne, sinun luo. Isoon metsään, jossa on satuolentoja. Onneksi koulut alkaa, pääsen, ehkä, pois yksinäisyydestä. Nään Satuaki enemmän, kun se asuu niin pitkällä. Tahtoisin pienen piilomökin satumetsän keskelle. Sitä ei löytäisi ellei osaa etsiä. Tulisitko usein käymään? Totta kai sinä tulisit. Masentunut olo. Voisin vetäytyä omaan maailmaan.
Rakkaudella Lotta.
Rakkaudella Lotta.
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Rammstein - Spring
Huomenta Jakey!
Mitä pidät biisistä? Vähän erilaista tuotantoa Rammsteinilta. Pidän kappaleesta koska tässä on hyvät bassot ja kaunis, romanttinen melodia lopussa. Tiedätkö mistä se kertoo? Miehestä joka kiipesi sillalle katsomaan maisemia, mutta väkijoukko luuli miehen olevan tekemässä itsemurhaa ja yllyttävät hyppäämään. Lopulta mies alkaa itkeä ja Till Lindemannin "hahmo" menee ja tuuppaisee miehen alas. Surullinen tarina, mutta kaunis kappale.

tiistai 26. heinäkuuta 2011
Mortal Kombat!
on muuten aika hauska peli jos siihen eläytyy :) Kuten ehkä huomaatte, Noob on suosikkini. Kiitos Noobin varjon. Uutta Mortalia odotellessa!
mitä kuuluu Jakey?
Mulle kuuluu yllättävän hyvää!:) Olin eilen Sadulla. Satu, eikö olekin kaunis nimi? Jos saan joskus tyttölapsen, Satu on ehdottomasti yksi tytön nimistä. Luettiin Sadun kanssa lehtiä ja oltiin ulkona koiranpennun kanssa. En edes polttanut yhtään tupakkaa! Tänään Satu on Nyssen kanssa Linnanmäellä. Pääsenköhän mä sinne tänä kesänä ollenkaan? En edes tiedä kenen kanssa menisi. Pitkästä aikaa en tunne itseäni yksinäiseksi! Näin pari viikkoa sitten loistavan leffan, Kick-Ass. Pitäisikö ostaa se blu-raylle? Yleensä imuroin kaiken netistä mutta tän teoksen voisi oikeasti ostaa. Oletko onnellinen, Jakey-boy? Kumpa mäkin saisin lennellä lohikäärmeillä. Näkyillään!
♥: Lotta
♥: Lotta
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
Tätä tänää.
Ompa kuuma. D: Siellä on varmaan just sopiva ilma, tai mistäs minä tiedän. Eilen oli sentään jotain actionia. Katottiin Nyssen kanssa pari leffaa ja soiteltiin GH:ta. Mitäköhän keksis huomiseks ettei mee loma vaan olemiseen... Jotenkin tyhjä olo, Jakey. Pitäis käydä kattomassa Super 8-leffa kun se tulee:) Musta kaikki kauhuleffat alkaa mennä huonompaan suuntaan. Saw 7 oli kaupallista shaibaa, vaikka 1 oli ihan loistava. Miten jatko-osat meneekin aina alaspäin?
maanantai 18. heinäkuuta 2011
Rakas Jakey.
Mitä kuuluu maailmaasi? Tänne kuuluu melkein hyvää. Oon tosi huolissani siskostani, jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Tulin kotiin siskolta, joka oli ollut pari viikkoa iloinen ja nauravainen itsensä, mutta alkoi viimeisinä päivinä vetäytyä moneks tunniks omaan huoneeseen nukkumaan eikä oikein jaksanut hymyillä. Kumpa voisin nostaa siskon korkealle muiden koskemattomiin eikä kukaan voisi satuttaa sitä, ihan ylös, yhtä ylös kuin sinä Jakey-boy. Veisin siskon lennolle lohikäärmeen kyydissä. Kumpa joku muukin pääsisi kuin minä. Omassa maailmassa. Vaikka sulle ei ole annettu puhumisen lahjaa, sä olet silti äärettömän kaunis, Jakey-boy. Tänään pitäisi nähdä kavereita. Onkohan niitä vielä? Sä et onneksi ikinä petä mua Jakey-boy. Olet korvaamaton.
Hymyillen Lotta.
Hymyillen Lotta.
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
Ei näin, Jakey.
Ei Jakey, jos epäilit että olen ottanut sun Anne Frankilta, niin ei oo. Sulle on vaan niin paljon helpompi kirjoittaa kun itselleen. Anne oli viisas ja huomasi sen myös. :)
Rakkaudella Lotta.
Rakkaudella Lotta.
Kuule, Jakey...
Hallo. Pitäisiköhän mun antaa blogilleni nimi jotta "puhun" sille kuin kirjeystävälle? No, sun nimesi voisi olla vaikka Jakey. Mitä kuuluu Jakey-boy? Mulle kuuluu ihan hyvää. Kai. Mulle ei oo kuulunu hyvin pitkään aikaan todella 100% hyvää. Miksi? En tiedä. Tuntuu että ei olisi ystäviä, ja että kukaan ei välitä. Mä haluaisin omaan maailmaan, Jakey-boy, siellä voisin elää metsässä jossa olisi aina kevät, metsässä jossa olisi haltijoita, menninkäisiä, peikkoja, pahoja noita-akkoja, vampyyreita, ihmissusia ja mun oma lohikäärmeeni. Ja sinä, Jakey. Metsä olisi ikivihreä, siellä olisi paljon soita, kukkia ja piilotettuja asuntoja. Kantaisin aina mukana jousta ja nuolia, sekä upeaa miekkaa jossa on hieno sukuvaakuna. Mä suojelisin sua, Jackey, sulle ei ihmissudet pahaa tekisi.
Rakkaudella Lotta.
Rakkaudella Lotta.
lauantai 16. heinäkuuta 2011
Menetin juuri bloggaamisneitsyyteni.
Ensimmäinen teksti, jee! :3 Oli jo aikakin, oon ajatellut oman blogin tekemistä iät ja ajat mutta en oo vaan saanu mitään aikaan. Olisipa jotain erityistä mistä kirjottaa. Tai no, onhan mulla. Huomenna pääsen kotiin. Oon ollut lähes koko kesäloman Espoossa vanhemmilla sisaruksilla, mutta vaikka täällä on paljon enemmän kauppoja ja tekemistä kuin maalla, kaipaan kavereita (niitä muutamia) ja kotia. Mä olen lihonut täällä ihan liikaa, kotona voi liikkua enemmän kun ei tarvii pelkää eksymistä. Koko ajatus kodista kihelmöi. :) Ihanaa että on kavereita jotka kyselee milloin tuun, luuli jo ettei ne halua olla mun kanssa, koska olin vp-ajalla aina yksin. Hmm, mikäköhän on muuttunut?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)